Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sanantie 7, 40950 Muurame
Kansakoulun käytyään William Lönnberg valmistui ammattikoulusta puusepäksi. Puusepän ammatti ei viehättänyt häntä. Iltaisin Lönnberg kävi Taideteollisuus-keskuskoulua ja oli koristemaalausliikkeessä työssä. 1906 hän siirtyi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun opiskelemaan taidemaalariksi.
Valmistuttuaan Lönnberg maalasi henkilökuvia ja merimaisemia.Hänen on nähty kuuluvan lähelle ns. marraskuun ryhmää.Ryhmä edusti ekspressionismia ja kubismia.
Kuvassa William Lönnberg, passikuva, Museovirasto.
Lönnberg matkusti 1914 Tanskaan apurahan turvin. Tanskassa hän hakeutui räätälimestari Rydengin ympärille muodostuneeseen taiteilijasiirtokuntaan. Lönnberg asui pari vuotta Rydengin luona, josta muutti Kööpenhaminaan. Vuonna 1923 hän avioitui Rydengin tyttären Alman kanssa. Avioliiton solmimisen jälkeen pari matkusti Etelä-Ranskaan Cagnes´iin.
Lönnbergille oli luonnollista omaksua vaikutteita muilta. Lönnberg tutustui ranskalaiseen ja italialaiseen taiteeseen 1923-1925. Hänen mielestään taiteen tuli olla selvää ja rationaalista (esteettisyys vaatii järjestystä). Puhtaus ja muodon täsmällisyys saavutettiin taiteen eri tekijöiden kontrollilla (muoto on ennen väriä, esineet ovat merkityksellisiä, muodon ja värin välisten suhteiden huolellisella tasapainottamisella voidaan päästä rajoittuneeseen, mutta riittävään ilmaisuun). Lönnbergin mielestä maalaamisen tuli olla kylmää ja johdonmukaista. Hän puhui objektiivisuuden ja asiallisuuden puolesta. Värien ja viivojen tuli olla punnittuja ja väripinnan jalo.
Lönnberg palasi kotimaahansa 1928. Hän edusti modernia maalaustapaa ja epäkansallisia arvoja.
Alttaritaulun tilaaminen
Muuramen seurakunnan arkistosta ei löydy päätöstä William Lönnbergin pyytämiseksi maalaamaan Muuramen kirkon alttaritaulua. Tämä ei suinkaan sulje pois sitä, etteivätkö seurakunnan hallintoelimet olisi tehneet sellaista päätöstä. Pöytäkirjat noilta ajoilta ovat ylimalkaisia.
On todennäköistä, että Alvar Aalto pyysi äskettäin kotimaahansa palannutta modernia tyylisuuntaa edustanutta Lönnbergiä maalaamaan suunnittelemaansa kirkkoon alttaritaulun. Aalto oli varannut kirkon kustannusarvioon alttarifreskoa varten 5500 markkaa (Muuramen Ka III Fd I). Loppujen lopuksi Lönnbergille maksettiin teoksesta 19 000 markkaa toukokuun ja lokakuun 1929 välisenä aikana (Muuramen Ka III Gb I).
Tuntuu epätodennäköiseltä, että Muuramen seurakunnan kirkonisännät olisivat menneet pyytämään äskettäin kotimaahansa palannutta ja suhteellisen modernia taitelijaa maalaamaan alttaritaulun. Todennäköisempää on, että juuri äsken funktionalistiksi tunnustautunut Aalto teki sen.
Alttaritaulun aihe
Lönnbergin maalauksessa kävi vähän samoin kuin entisessä lasten lorussa ”Hiiri kissan räätälinä”. Tilattiin takki, mutta tuli kukkaro. Tuntuu kuitenkin luontevalta ajatella, että tämä alttaritaulu, jonka nimi on ”Pietari ja Johannes parantavat ramman Kauniin portin luona”, on Lönnbergin yritys maalata Vuorisaarna-aihetta.
Vuorisaarna aiheena ei ole helppo. Lönnbergille se avautui vasta 30-luvulla Kulosaaressa. Ihmiset olivat kuitenkin pitkään pitäneet ihanteenaan Vuorisaarnan etiikkaa ja sen edustamaa kristinuskoa. Lönnbergille avautui Vuorisaarnan ytimeksi tämä alttaritaulun aihe: Uskon täytyy auttaa ihmisiä uuden elämän alkuun. Samalla se kuvaa sitä tehtävää, joka seurakunnalla edelleenkin on.
Alttaritaulun taustalla oleva kohta on Apostolien teot 3: 1-10. Siinä kerrotaan, kuinka Jeesuksen oppilaista Pietari ja Johannes menivät ensimmäisen helluntain jälkeisenä aikana Jerusalemissa temppeliin, jossa oli iltapäivän rukoushetki meneillään. Temppeliin oli tuotu rampa kerjäämään Kauniille portille. Kyseessä oli tuon ajan sosiaalihuolto. Temppeliin menevät kulkivat portin läpi.
Rampa näki ohi kulkevat Pietarin ja Johanneksen ja pyysi heiltä almua. Mies odotti saavansa heiltä jotakin. Pietari kuitenkin sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." Pietari auttoi miehen ylös ja mies sai voiman jakoihinsa. Mies hypähti pystyyn ja käveli Pietarin ja Johanneksen seurassa temppeliin. Kävellessään hän ylisti Jumalaa.
Parantamista seurasi Pietarin puhe temppelissä (Apt 3: 11-26). Hän ilmoitti suoraan, ettei hän ole omalla voimallaan tehnyt parantamistekoa. Sen sijaan usko Jeesukseen on tehnyt tästä miehestä terveen. Samalla Pietari vetosi voimakkaasti kuulijoihin, että nämä katuisivat syntejään ja kääntyisivät Herran puoleen.
Lönnberg oli ihmisenä jyrkkä. Hänelle ei olisi tullut mieleenkään kosiskella ihmisiä. Niinpä hänen kohdallaan sopii ajatella, että hän teki sellaisen alttaritaulun kuin itse halusi.
Kun hän kuvasi ramman parantamisen Kauniinportin luona, halusi hän lähteä liikkeelle seurakunnan tehtävästä eli funktiosta. 1920-luvun lopulla Suomessa oli vallalla voimakas kansallinen lataus. Kirkon papistosta oli suuri määrä sitoutunut voimakkaasti oikeistolaisiin ja kansallisiin poliittisiin aatteisiin. Samalla he olivat ehkä unohtaneet tehtävänsä. Ulkomailta tullut ja sivusta asioita katseleva Lönnberg havaitsi tämän. Lönnbergillä oli ehkä kuvassaan jonkin verran sosiaalista paatosta, jota lisäsi se, että hän itse joutui tuona aikana elämään käytännössä vaimonsa ompelutöillä.
Alttaritaulun maisemat
Alttaritauluun on kuvattu myös neljä maisemakuvaa. Taulun yläreunassa oleva vuoristomaisema muistuttaa muodoiltaan heti Jerusalemin itä- ja eteläpuolelta olevaa Juudan autiomaa -vuorimaisemaa. Taulun alareunassa olevat kolme kuvaa ovat muistumia italialaisesta maalaismaisemasta. Sekä Aallolla että Lönnbergillä oli ollut vaikutteita Italiasta. Molemmat olivat käyneet siellä.
Kun Lönnberg maalasi alttaritaulua, hän maalasi samalla maisemataulun ”Maisema Muuramesta”. Taulussa esiintyy samoja motiiveja, kuin alttaritaulussa.
Alttaritaulun signeeraus
Lönnbergille oli ominaista, että hän jätti joskus taulunsa ilman vuosilukua. Tämän hän teki tahallaan. Muuramen kirkon alttaritaulua hän ei signeerannut sen valmistuttua. Viimeisenä elinvuotenaan hän oli ohikulkumatkalla Muuramessa. Silloin hän tuli omien sanojensa mukaan katsomaan nuoruutensa työtä. Matkalla hänellä ei ollut mukana värejä ja pensseleitä. Niinpä hän lainasi timpurinkynää luultavasti silloiselta suntiolta Herbert Niemiseltä ja kirjoitti sillä taulun oikeaan alareunaan nimensä. Samalla hän lupasi myöhemmin tulla tekemään signeerauksen paremmin. Uutta mahdollisuutta ei tullut.
Seurakuntalaisten suhtautuminen alttaritauluun
Alttaritauluun suhtautuminen oli alkuaikoina nihkeää. Taulusta keskusteltiin ainakin kahdessa piispantarkastuksessa. Vuonna 1929 piispantarkastuksessa, jossa kirkko vihittiin käyttöon, alttaritaulu oli vielä kesken ja kuvissa näkyy, että taiteilija muutti myöhemmin maalausta ainakin yläosan vuori-maiseman kohdalla ja pylväskäytävän yläosien osalta. Taulusta ei puhuttu tuon piispantarkastuksen pöytäkirjoissa mitään.
1934 piispantarkastuksen toimitti piispa Aleksi Lehtonen. Silloin piispa Lehtonen sanoi, että ”se ei ole evankelisen aiheensa puolesta Kristuskeskeinen. Pikemminkin seinämaalauksena se puolustaa paikkaansa” (Muuramen Ka II Cd I). Samalla piispa kehotti hankkimaan alttarille krusifiksin edistämään hartautta.
Myös seuraavassa piispantarkastuksessa 1949 alttaritaulu oli keskustelun aiheena. Gulin nimittäin käski hankkia kirkkoon ristinmerkin (Muuramen Ka II Cd I). Ilmeisesti aiheesta oli keskusteltu enemmänkin kuin tarkastuskertomus tuo julki. Kirkon maalaus nimittäin haluttiin uusia taiteilija Urho Lehtisen opastuksella. Tuosta tilanteesta paikallinen muistitieto tietää kertoa, että kirkkoherra Viljo Rautonen oli pyytänyt maalareita maalaamaan alttaritaulun peittoon. ”Vetäkää vain maali päälle!” Rautosen pyynnön taustalla muistetaan olevan edellisen piispantarkastuksen keskustelut.
Taiteilija Urho Lehtinen oli sanonut, että taulun päälle voidaan vetää kyllä pahvi, mutta taulua ei tuhota. Itsekin alttaritauluja maalannut taiteilija ei suostunut pyyntöön. lopulta tilattiin Eino Lehtiseltä ristiinnaulittua Jeesusta kuvaava krusifiksi, joka on nykyisin alttarilla.
Saarnastuolin maalaukset
Saarnastuoliin Lönnberg kuvasi kolme henkilöhahmoa: Hyvä paimen, Johannes avoin kirja kädessä ja Pietari avain kädessä. Nämä kolme henkilö liittyvät alttaritauluun. Siellä ovat Pietari ja Johannes sekä rampa mies, jolle puhutaan Jeesuksesta.
Näiden kolmen kuvan taustalla on luterilaisen puhdasoppisuuden ajan uskon kolmiportaisuus. Ensiksi uskoon kuuluu tieto (notia) että Jumala on. Toiseksi siihen kuuluu myöntymys (assensus) siihen, mitä Jumala sanoo. Kolmanneksi siihen kuuluu luottamus (fiducia) Jumalaan.
Saarnastuolin Hyvä paimen viittaa luonnollisesti Psalmiin 23. Samalla se viittaa myös Jeesukseen. Luottamus Jeesukseen oli tehnyt Kauniin portin luona kerjäävän ramman miehen terveeksi. Siitä samasta luottamuksesta on siis saarnattava tässä kirkossa, jotta ihmiset vapautuisivat niistä painoista ja sairauksista, jotka sitovat heidät niin, että he eivät voi elää täyttä elämää.
Voidakseen luottaa Jeesukseen ja Jumalaan ihmisen täytyy tietää uskon sisällöstä. Uskon tiedolliseen puoleen viittaa Johannes kirja avoimena. Tietoon kuuluu se, että Jumala on, ja se, mitä kaikkea Jeesus on tehnyt ihmisten vuoksi.
Tiedon lisäksi täytyy myöntyä Jumalan sanan kutsuun. Apostolien tekojen sanoin täytyy katua syntejään ja kääntyä Jumalan puoleen. Tätä kuvaa Pietari, jolla on taivasten valtakunnan avaimet kädessään, eli valta sitoa ihmisiä synteihin ja päästää heitä kuormistaan. Nämä avaimet Jeesus antoi seurakunnalle. Kuvaavaa onkin, että Pietari on se henkilö näistä kolmesta, joka ei näy kirkkoon päin, vaan alttarille päin, eli sinne päin, mistä seurakunnalle julistetaan synninpäästö ja mistä päin seurakunnalle jaetaan Herran pyhää ehtoollista.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä